yle.fi

Kulttuurikunto haastaa osallistumaan Kulttuuripääkaupunkivuoteen Turussa

Turku 2011

 

Tänä vuonna suomalaisilla on erinomainen tilaisuus laajentaa kulttuurivalikoimaansa, kun Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Vuosi tarjoaa tuhansia tapahtumia, joista valtaosa on ilmaisia: muun muassa sirkusta, vedenalaisia konsertteja, ilma-akrobatiaa, saunakulttuuria, näyttelyitä, nykyoopperaa sekä teatteria. Kulttuurikunto-hanke haastaa jokaisen suomalaisen nauttimaan vuoden runsaasta tapahtumatarjonnasta.

”Turun kulttuuripääkaupunkivuosi vaatii kulttuurikunnolta todellista kestävyyttä. Turku on koko vuoden 2011 niin täynnä kulttuuria, että sitä riittää varmasti jokaiselle kulttuurin ystävälle – ja kenties myös niille, jotka eivät ole aiemmin kulttuurista perustaneet”, sanoo Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilä.

Lauantaina 15.1. avajaisiaan viettävä kulttuuripääkaupunkivuosi painottaa kulttuurin merkitystä ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnille. Vuoden ohjelmistossa on runsaasti hyvinvointiin suoraan liittyviä tai sitä lisääviä hankkeita, joissa luodaan esimerkiksi kulttuuriohjelmia vanhainkoteihin ja kouluihin. Yksi mielenkiintoisista hankkeista on helmikuussa ensi-iltansa saava Keski-ikäisten hiukset, jossa ihan tavalliset turkulaiset esittävät musikaaliklassikko Hairin. Epätavallista on myös, että hankkeen päävastuutahona ja ideoijana on Turun sosiaali- ja terveystoimi.

Koko vuoden ajan koettavista hankkeita ovat muun muassa Kulttuurikuntoilun keskuspuisto, jonka tavoitteena on Aurajokiympäristön kehittäminen eläväksi kulttuuria ja liikuntaa yhdistäväksi keitaaksi. Turku365 on puolestaan julkiseen tilaan sijoittuva kaupunkitaidekokonaisuus, jonka reilut 130 teosta pilkahtelevat läpi vuoden kaupungin arjessa. Pääosassa on arjen löytöretkeily: Taideklinikan, Ulkoilmaosaston ja Leikkikaverien teokset ovat kokijoilleen ilmaisia.

Kulttuurikuntoilu Turussa kannattaa aloittaa viimeistään Kansallisena kulttuurikuntopäivänä 28.1. Silloin voi tutustua esimerkiksi maksuttomaan Euroopan jalkapalloliitto Uefan koko perheen Only a Game? -jalkapallonäyttelyyn kulttuuriareena Logomossa. Logomon maksullisissa näyttelyissä voi puolestaan tutustua Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatioon, tulta käsittelevään suurnäyttelyyn Tuli on Irti!, Suomen suurimpaan valokuvataiteen näyttelyyn Liisa Ihmemaassa tai Tom of Finlandin teoksia esittelevään näyttelyyn. Päivänä Turku 2011 -ohjelmassa nähdään myös esimerkiksi hevimusikaali 1827 Infernal Musical ja musiikkikomedia Mieletön oopperan historia. Tarjolla on myös Pilkkopimeä galleria ja Pilkkopimeää yöelämää.

Tarkemmat tiedot kulttuuripääkaupunkiohjelmasta löytyvät osoitteesta www.turku2011.fi

Haasta mukaan ystävä, kollega tai kilpailija

Haasteen osallistua Kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin Turussa voi ottaa vastaan Kulttuurikunnon verkkosivuilla, jossa kuka tahansa voi haastaa esimerkiksi yksityishenkilöitä, sisaryrityksiä tai kilpailijoita sekä taidelaitoksia kulttuurikuntoilemaan.

Ilmoittamalla Kulttuurikunnolle kuntoilijoiden määrän järjestäjät voivat osallistua kilpailuun, jossa aktiivisin paikkakunta palkitaan kunniakirjalla vuoden Kulttuurikuntokaupunkina tai -kuntana ja sille annetaan vuoden ajan erityistä näkyvyyttä Kulttuurikunnon sivuilla.

Jätä haaste Kulttuurikunnon sivustolla.

 

Lisää kulttuurikunnon vinkkejä