Kulttuurikuntopäivä 28.1.2011
Kansallinen Kulttuurikuntopäivä järjestettiin kolmatta kertaa perjantaina 28.1.2011. Päivä tarjosi 82 tapahtumaa 34 eri paikkakunnalla.
Kulttuuritoimijat ympäri Suomen olivat räätälöineet Kulttuurikuntopäivän kunniaksi helposti lähestyttävää ohjelmaa. Tarjolla oli esimerkiksi erityisopastuksia museoihin, kurkistuksia teatterien avoimiin harjoituksiin sekä edullisempia sisäänpääsyjä lukuisiin tapahtumiin ja näyttelyihin.
Tässä kaikki Kulttuurikuntopäivän tapahtumat paikkakunnittain:
Kulttuurikuntopäivä tarjoaa matalan kynnyksen tapahtumia
Kulttuurikuntopäivänä tehdään erityisestä tavallista ja tavallisesta erityistä. Päivän tarkoituksena on tuoda kulttuuri näkyviin siellä, missä sitä ei usein näe ja tavoilla, joilla sitä ei tavallisesti tehdä. Kulttuurikuntopäivä on kuin Taiteiden yö, joka tapahtuu aamusta iltaan: työpaikoilla, kouluissa, kauppakeskuksissa ja kulkuvälineissä.
Arkeaan voi piristää myös kotisohvalla valitsemalla esimerkiksi omista tottumuksista poikkeavan kirjan, albumin, elokuvan tai televisio-ohjelman. Viestinä on ”keskeytä kulttuurilla” – nopeakin kulttuurielämys tuo lisää puhtia päivään.
Haasta mukaan ystävä, kollega tai kilpailija
Haasta ystävä tai tuttava, sisaryritys tai kilpailija tai vaikkapa oman paikkakunnan taidelaitos kulttuurikuntoilemaan. Haasteen tekeminen onnistuu Kulttuurikunnon Haasteet-sivulla.
Ilmoittamalla Kulttuurikunnolle kuntoilijoiden määrän voi osallistua kilpailuun, jossa aktiivisin paikkakunta palkitaan kunniakirjalla vuoden Kulttuurikuntopaikkakuntana ja sille annetaan vuoden ajan erityistä näkyvyyttä hankkeen sivuilla.
Miksi Kulttuurikuntopäivää vietetään 28.1.?
Kulttuurikuntoilijoille suunnattuja tapahtumia yhteen kokoava Kansallinen kulttuurikuntopäivä on järjestetty kahtena vuonna itsenäisyyspäivän aattona. Kumppaneilta saadun palautteen perusteella päivän ajankohta on päätetty muuttaa vähemmän ruuhkaiseen aikaan, tammikuun viimeiseen perjantaihin.
Kulttuurikuntopäivän vinkit 2011

Kulttuurikuntopäivän ohjelmistoa suunnitellessasi voit käyttää mallina kokoamiamme esimerkkejä tai keksiä itse paremman.
> Lue tästä esimerkkejä Kulttuurikuntopäivän ohjelmiston suunnittelemiseen
_______________________________
Haasta mukaan ystävä, kollega tai kilpailija
Haasta ystävä tai tuttava, sisaryritys tai kilpailija tai vaikkapa oman paikkakunnan taidelaitos kulttuurikuntoilemaan.
_______________________________
Lue miten Kulttuurikuntopäivän vietto sujui vuonna 2009

Vuonna 2009 Kulttuurikuntopäivänä järjestettiin yhteensä 116 tapahtumaa 28 eri paikkakunnalla.
> Vuoden 2009 Kulttuurikuntopäivän verkkosivusto